Kuten jotkut ovat jo saattaneet huomata, olen palannut. Vanhoja tekstejä on tullut poistettua oikein urakalla ja pari uutta runoakin on ilmestynyt tekstikenttään. Jatkan vanhojen tekstien poistamista, sillä joskus menneisyydestä on päästettävä irti mennäkseen eteenpäin. Nyt minulla on paljon siivottavaa elämässäni ja muistoissani, tunteissani ja ajatuksissani. Mutta olen kuitenkin menossa parempaan suuntaan. Elämä alkaa löytää hiljalleen tasapainonsa, vaikka syksy hieman pelottaakin. Onneksi en kuitenkaan joudu käymään kaikkea läpi yksin, vaan vierelläni on ihana ihminen, joka jakaa kanssani kaiken ja haluaa tehdä niin tulevaisuudessakin. Lopun elämäänsä, sanojaan lainatakseni. Itse olen mahdollisesti samaa mieltä, kunhan tunnekuolioni väistyy ja kykenen keskittymään elämiseen jälleen enemmän. Hän kuitenkin saa minut nauramaan ja hymyilemään, eikö se ole tällä hetkellä tärkeintä? Hän tekee kaikkensa, jotta olisin onnellinen. Ja kun sanon hänelle olevani iloinen, hän sanoo ettei ole kuullut koskaan mitään parempaa. Hän tekee päivistäni enemmän kuin siedettäviä, hän puhaltaa minun elämän. Kiitos siitä.
Koska pyyhin blogistani menneisyyttä hiljalleen pois, ajattelin myös siirtyä kokeilemaan jotain aivan uutta. Nimittäin videoita. En ole koskaan ollut kovin luonteva kameran edessä, mutta ajattelin silti sitä yrittää. Elämäni ensimmäistä videota, jonka tänne julkaisisin. En tiedä paljonko tätä vielä luetaan, luetaanko lainkaan, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ja toisaalta ihan silkasta mielenkiinnosta sen teen, itseni vuoksi. Toki teidänkin, vähän.
Ulkomuotoni on vaihtunut lähes täysin. Joinain päivinä voin jopa sanoa olevani kaunis ja se huvittaa minua nyt, kun olen lukenut vanhoja tekstejäni tai katsellut vanhoja kuvia. Tunnen itseni edelleen kauniiksi hyvin harvoin, mutta useammin kuin ennen kuitenkin. Ja vierelläni oleva ihminen saa minut tuntemaan itseni kauniiksi, hän haluaa ja uskaltaa pitää minua lähellään. Se on mahtavaa.
Hassua, miten muutamaan kuukauteen mahtuu niin paljon vaikeutta ja hankaluuksia, mutta toisaalta me olemme selvinneet niistä. Minä olen selvinnyt, hän on selvinnyt. On päästettävä irti, jotta voi jatkaa. Viimeiset kaksi vuotta turhaa, tyhjää kipua ja rakkaudenkaipuuta, rakkaudettomuutta, palavaa rakkautta ja sitä rataa. Se on nyt päästettävä pois, siirrettävä jonnekin mielen takamaille omaan Ihmemaahansa. En aio roikkua siinä enää. Aion rakastua elämään uudelleen ja uudelleen, joka ikinen päivä. Tai vähintään aion yrittää.
