Mä oon kiva,
oon helvetin kiva ja mukava ihminen kaikille.
Mä en tuota pettymystä
ja pitäis olla täydellinen.
Oon luotettava ja rehellinen,
typerä ja sinisilmäinen.
Mulla on pyöreet kasvot ja mä nauratan ihmisiä. Ne nauraa, koska mä osaan olla hauskakin. Oon ihana ihminen, jonka seurassa kaikki viihtyy ja mä jaksan hymyillä aina. Jaksan kuunnella ja ottaa murheet vastaan ja kantaa niitä. Saatan itkee illalla vaikka ois ollu kuinka hyvä päivä tahansa, ja siinä kohtaa tuotan pettymyksen. Tää kilpi, nää muurit on vahvat, mutta jotkut pystyy ne murtaan. Jotkut jotka mut tuntee, ne ei pidä mua mukavana ollenkaan. Mua vihataan, tiiän sen. Mutta mua rakastetaankin, ja se pitää mut täällä. Suurimalle osalle oon pelkkä riutuva rakki, kapinen kettu jonka odotetaan kuolevan pois. Ja mä oon oikeestaan ihan mielelläni sellanen, koska kaikkihan täällä kuolee kumminkin, eikä kaikki voi musta pitää. Vaikka suurin osa jaksaakin sitä esittää.
(Kuka nyt on feikki?)
Sanat voi satuttaa aivan saatanasti, mutta niiden pitäis antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Harvemmin ne vaan menee sillai, eikä se pakottamalla toimi niin. Ne jää leijuun, ja vuosienkaan päästä ne sanat tuskin haihtuu. Jos niitä sanoja ei kuule sen jälkeen, niin ne vaan haalistuu, ja lakkaa sattumasta. Sitä mä odotan, ja mä uskon että niin tuleekin vielä tapahtuun. Ne hiipuu. Samoin tekee muistot.
Mä lakkaan kiukuttelemasta. En enää ala haastaan jos joku tappaa itteensä pikkuhiljaa, en kiukuttele rahasta tai mistään. Oon kiva, ja teen täsmälleen niinkun ihmiset sanoo, koska sitten mua jaksetaan. Sitten mä en jää koskaan yksin, jos mä vaan oon riittävä. En sano vastaan, vaikka joutuisin tekemään mitä, lakkaan välittämästä itsestäni täysin. Mulla on yks ihminen joka menee ohi kaikesta ja kaikista, ja sen sana on laki, vaikka se sanois mitä. Ihan mitä tahansa se voi mulle sanoo, ja mä uskon. Koska ehkä mä oon typerä, niinkun mulle sanotaan, ehkä oon sairas ja sekasin ja liian luottavainen, mutta mä vaan rakastan. Eikä mulla oo väliä. Kunhan sillä on kaikki hyvin. Tästä lähtien mulle kuuluu vaan ja ainoostaan hyvää, nauran ja oon ilonen. Vaikka hammasta purren.
oon helvetin kiva ja mukava ihminen kaikille.
Mä en tuota pettymystä
ja pitäis olla täydellinen.
Oon luotettava ja rehellinen,
typerä ja sinisilmäinen.
Mulla on pyöreet kasvot ja mä nauratan ihmisiä. Ne nauraa, koska mä osaan olla hauskakin. Oon ihana ihminen, jonka seurassa kaikki viihtyy ja mä jaksan hymyillä aina. Jaksan kuunnella ja ottaa murheet vastaan ja kantaa niitä. Saatan itkee illalla vaikka ois ollu kuinka hyvä päivä tahansa, ja siinä kohtaa tuotan pettymyksen. Tää kilpi, nää muurit on vahvat, mutta jotkut pystyy ne murtaan. Jotkut jotka mut tuntee, ne ei pidä mua mukavana ollenkaan. Mua vihataan, tiiän sen. Mutta mua rakastetaankin, ja se pitää mut täällä. Suurimalle osalle oon pelkkä riutuva rakki, kapinen kettu jonka odotetaan kuolevan pois. Ja mä oon oikeestaan ihan mielelläni sellanen, koska kaikkihan täällä kuolee kumminkin, eikä kaikki voi musta pitää. Vaikka suurin osa jaksaakin sitä esittää.
(Kuka nyt on feikki?)
Sanat voi satuttaa aivan saatanasti, mutta niiden pitäis antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Harvemmin ne vaan menee sillai, eikä se pakottamalla toimi niin. Ne jää leijuun, ja vuosienkaan päästä ne sanat tuskin haihtuu. Jos niitä sanoja ei kuule sen jälkeen, niin ne vaan haalistuu, ja lakkaa sattumasta. Sitä mä odotan, ja mä uskon että niin tuleekin vielä tapahtuun. Ne hiipuu. Samoin tekee muistot.
Mä lakkaan kiukuttelemasta. En enää ala haastaan jos joku tappaa itteensä pikkuhiljaa, en kiukuttele rahasta tai mistään. Oon kiva, ja teen täsmälleen niinkun ihmiset sanoo, koska sitten mua jaksetaan. Sitten mä en jää koskaan yksin, jos mä vaan oon riittävä. En sano vastaan, vaikka joutuisin tekemään mitä, lakkaan välittämästä itsestäni täysin. Mulla on yks ihminen joka menee ohi kaikesta ja kaikista, ja sen sana on laki, vaikka se sanois mitä. Ihan mitä tahansa se voi mulle sanoo, ja mä uskon. Koska ehkä mä oon typerä, niinkun mulle sanotaan, ehkä oon sairas ja sekasin ja liian luottavainen, mutta mä vaan rakastan. Eikä mulla oo väliä. Kunhan sillä on kaikki hyvin. Tästä lähtien mulle kuuluu vaan ja ainoostaan hyvää, nauran ja oon ilonen. Vaikka hammasta purren.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro minulle tarina
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.