Tulohaastattelu.

Ihan kummallinen olo, niinkun joku söis mua sisältäpäin. Ja selkää ja jalkoja särkee, aamusta asti on särkeny. Ei sellasta lihassärkyä, vaan ihan omituista. Niinkun ne ois puutunu, ja välillä alkais palautua että ne pistelis ja kohta ois taas ennallaan. Mutta niitä alkaa särkeen aina sen pistelyn jälkeen uudelleen. Mitään muuta ei sitten olekkaan kun väsymystä, niin suurta väsymystä että meinasin aamulla jäädä kotiin. Pelkästä väsymyksestä. Joo, aika huolestuttavaks menossa taas.

Valmistaudun tästä lähteen teatterille tunnin päästä. Pääsen hillumaan ja olemaan joku ihan muu taas kerran. Ehkä viikon huippuhetkiä. Ellei sitten viikonloppuja lasketa, kun on aikaa nähdä ihmisiä. Ja ens viikolla alkaa lukiojaksokin, siellä on sentään ihmisiä ympärillä, ja lisäks ne kaikki on aivan mahtavia. On ollu ikävä lukioon, se meininki siellä on aivan saakelin hienoo. Vaikka mä en nyt oikein tiiäkkään mitä mulle on lätätty tohon ruottin tilalle niin en osannu iskälle kirjottaa sitä listaankaan jos tarvisin jonkun kirjan. Mutta ehkä mä saan siihenkin sitten joskus, ehkä. Mulla on kamala kiire kaikkialle. Vaikka just nyt mulla olis niin paljon aikaa kun maailmassa vaan on. Ja silti joka sekunti mä vaan vanhenen.

Iskä toi mun kirjat. Tässä vaiheessa jaksoo sain mun amiksen ruottinkirjan. Aika hienoo, jakso loppuu ens keskiviikkona, jos mä oikein muistan. Yks ruottintunti jäljellä tänä vuonna, ja sitten mä oon käyny vuoden tota paskaa. Vaikka ei, ei se oo niin paskaa kun viimevuosi. Tuolta mä löysin Ikan, enkä tuu koskaan unohtaan sitä. Siks toi koulu on mulle niin tärkee; Ikan takia. En mä enää tiedä onko mulla siellä muuta. En usko olevan. Meni välit poikki viimeseenkin. Mutta mä en vaan jaksa kattella kaksnaamasia ihmisiä. Ei koskaan tie kumpaan pärstään tuijottaa. Joten mä jätän ne omaan arvoonsa, ja toivon että ne jättää mut rauhaan.

40 minuuttia lähtöön. Kuuntelen P!nkiä. Hetki sitten kuuntelin Amy Macdonaldia.
Puhuin tänään Donille. Pää on sekaisin.
Tarviin ihmisiä nyt.
Tarviin Ikan. Nyt.