Räkärätti.

Mun nenästä tuli verta aamulla. Helvetisti verta. Hetken aikaa mun päässä surisi taas samanlaiset ajatukset kun mitä viimevuonna; pieni toivonkipinä kuiviin vuotamisesta. Se kumminkin loppu aika pian, ja mä hengitän vieläkin.

Mä oon kasvattanu mun kynnet, ja pureskellu suurimman osan niistä. Vasemman käden etusormessa ja pikkusormessa on pitkät kynnet, ajattelin jos kasvattaisin taas kaikki takaisin, niin voisin sit käyttää kaikkia kivoja kynsilakkoja joita mulle on kertyny kaappeihin.

Haluun siivota mun vaatekaapista turhat vaatteet pois, ja ostaa kirppiksiltä uusia. Haluun muuttaa itessäni kaiken, koska en enää kestä katella itteeni tällasena. Mä en jaksa sitä huutoo kuinka tytön pitää näyttää tytöltä. Onko se niin helvetin vaikee ymmärtää, että mun mieli toimii hassusti? Aika moni on jo käsittäny sen, äite ei.

Tarviin uusia kenkiä. Tai en varmaan tarvii, mutta haluan. Ehkä mä sitten voisin jopa olla astetta naisellisempi. Ehkä mä voisin olla sitten ihan jopa kaunis, jos saisin uudet vaatteet ja kengät. Ihan uuden ulkokuoren jonka takana on hyvä olla piilossa niiltä jotka ei tiedä mitään.

Mä kasvatan mun hiukset. Kasvatan niitä, ja otan sitten kiharat. Voisin pitää hiuksiani nätisti, eikä tarvis koko ajan lätätä pipoo päähän. Mun hiukset on aivan kamalat nykyään, vaikka ne on jo vähän kasvanu. En silti saa niitä laitettua hyvin ponnarille, ja ne on lätässä päätä vasten. Rumaa.

Ajattelin että voisin olla parempi koulussa. Ens jakso on lukiolla, pitäis vaihtaa ruottin kurssi pois, ja valmistautua panostaan siihen jaksoon. Mun pitää tähdätä korkeemmalle, olla entistä ahkerampi ja jaksavampi. Se taas tarkottaa monen muun asian sulkemista ulkopuolelle.

Mä aion alkaa seuraan syömistäni taas. Kaks viikkoo söin hyvin ja terveellisesti, eron huomaa heti kun tuli takas. Ruuasta tulee paha olo, eikä se meinaa hellittää. Mä alan syödä terveellisesti, ja jos sais painon pysymään tässä pisteessä niin kaikki vois olla ihan hyvin.

Mä poistan muutaman numeron mun kännykästäni, sellasia joiden kanssa en halua tai jaksa olla tekemisissä. Unohdan ne muutamat ihmiset ja sitten mun olo toivottavasti helpottaa taas parin asteen verran. Mä en koskaan vastaa sellasiin numeroihin, joita mulla ei ole nimellä kännykässä. Tai no, harvemmin.

Haluaisin vaan halata nyt kultaa, pitää lähellä ja ihan vaan olla. Niinkun kaikki olis samanlailla kun ennen mun matkaa, niinkun mikään ei ois muuttunu tän kahden viikon aikana. Aion tarvita sitä ihmistä koko elämäni, mä oon jo luvannu sen. Ja mä tiedän etten olis kokonainen ilman sitä. Kohta nähdään.

Mulla loppuu koulu vartin päästä. Juoksen asemalle Ikkaa vastaan, ja lähdetään siitä sitten bussilla meille. Pääsen puhuun sen kanssa asiat läpi, ja oon sormet ristissä että kaikki palais takaisin normaaliks. Että kaikki vois palata takas siihen miten asiat oli ennen kun mä lähdin ja tapasin hänet. Ikävä kyllä kuolee ennen pitkää. Enkä mä aio laittaa sille enää viestiä, mä en aio soittaa tai mitään. Eikä sekään kaipaa mua, se oli ystävänä aivan uskomaton, ja tavallaan toivoisin että voisin pitää sitä kaverina vielä pitkään. Silti tuntuu että ehkä parempi antaa asian olla, ainakin nyt jonkun aikaa.