Se on hämmentävää tajuta että joku joka on aina ollu jumalattoman tärkee, alkaa vaan haihtua. Etääntyy tosi nopeesti, mutta se on tärkeetä huomata ajoissa. Joskus on käyny niinkin, ettei sitä ajoissa huomaa, tai sitten se tapahtuu vaan naps. Mutta kun sen tajuaa, sille on tehtävä jotain. Sitten on vaan pidettävä kiinni, roikuttava loisena kiinni toisessa. Niinkun on aina ennen tehny, tai niinkun teki ennen kun asiat käänty päälaelleen. Vaikkei ne oo edes kääntyny. Jotenkin jokin on vaan menny hassusti.
Mihin katos kaikki yhteiset harrastukset? Mihin katos ne kaks ihmistä jotka hajos jollekin vitun typerälle asialle, sanomatta sitä ees ääneen? Minne se kaikki on menny? Enkä mä nyt usko että se kaikki löytyis sängyn alta. Pikemminkin haudatuista unelmista, haaveista ja typeristä ajatuksista. Mihin katos ne kaks ihmistä jotka saatto alkaa vaan itkeen, jos itketti? Mihin katos se luottamus, se että saatto puhua ihan kaikesta toiselle? Ehkä se kaikki on menny "hukkaan". Ehkä susi söi sen.
Mä haluaisin haaveilla taas. Roikkua kiinni siinä ystävässä josta oon kuus vuotta pitäny kiinni. Ja mä aion roikkua, niin maan saatanan perkeleesti, että varmasti tuntuu jossain. Mitähän vittua.
Pahoittelen syvästi kielenkäyttöäni, mutta mua naurattaa ja itkettää samaan aikaan, jostain kumman syystä. Just tätä mä oon kaivannu. Sitä että voi puhua vakavista asioista tähän sävyyn. Että vatsassa on pieni nauru, ja silmäkulmassa tippa. Ja sydämessä kamala ikävä. Vaikka nähdään melkein joka päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro minulle tarina
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.