Pitäis käydä suihkussa, kattoo kamat kasaan ja noin. Pitäis laittaa hiukset ja miettiä novellisalkkua. Mä en enää ees muuta ajattele kun koulua ja ruokaa. Ei saakeli mun elämästä on tullu köyhää, pitäis taas pitää joku viikonloppu kivasti vapaata ja mennä porukan kanssa riehumaan jonnekin. Tekis hirveesti mieli mennä jonkun kanssa ihan vaan kahville, ihan vaan istuun sinne, ilman että puhuis koulusta tai ruuasta tai asioista mitä pitäis tehdä, koska ne ahdistaa. Ahdistaa niin maan saatanasti.
Pitäis viedä kirjat kirjastoon tänään, samalla reissulla ko äite heittää mut lukiolle. Tai ainakin toivottavasti se heittää, kuolen jos ei heitä. En lähde skopella, en pyörällä enkä kävellen.
Haluisin hengittää normaalisti, mutta mua stressaa. Ja ahdistaa se että istun koko matkan Treelle yksin. Istun yksin ja nojaan otsaa bussin ikkunaan. Ja teatterilla istun yksin, mistä vetoo että porukka jättää jopa yhden penkin tyhjäks mun molemmille puolille. Ja mä muistan kuinka tää kaikki oli joskus sitä mistä mä haaveilin; ettei ois aikaa miettiä ihmissuhteita, ettei ois aikaa tappaa itteensä tunteilla. Että vois vaan hukkua tekemiseen ja pakkoon ja kaikkeen tähän paskaan mitä mun niskaani syydetään just sillon kun mä en tarvii sitä. Mä pysyisin kyllä varmaan hengissä muutenkin. Tai ainkin uskaltaisin villisti arvata pysyväni.
Kello tulee puol kolme. Ja mä kun kuvittelin että mulla ois aikaa kun kerran lähdin koulustaki aikasemmin. Ei, se kaikki aika meni tähän. Tähän, että istuin koneella, kirjotin tänne, katoin wilman ja sähköpostin ja kaikkee. Siihen se aika meni, ja nyt mulla on taas kiire. Ja mä vaan istun tässä ja kirjotan. Mutta ehkä mä voisin laittaa kuvan siitä miltä näytän tänään, jos ehdin ottaan kuvan ennen lähtöö. Jos jaksan. Ja jos saan oikeesti itteni laitettua jonkun näköseks. Ainakin mä aion yrittää kovasti, ehkä. Ehkä.
Ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro minulle tarina
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.