tiistai 10. toukokuuta 2011

Tikapuita pitkin taivaaseen.


Nyt on sitten hoidettu alta pois ensi vuoden kurssivalinnat - kävin opon luona hoitamassa ne. Vielä on harkinnassa että miten mahtaa mun lukionkäynnille käydä syksyllä sitten, voi olla ettei jaksakaan. Ammattikoulu kumminkin on ja pysyy, ja sen aion käydä loppuun asti.
Novellisalkkuun on nyt viisi vastausta tehtynä, viis puuttuu vielä. Silleen ihan hyvä fiilis, kun tietää saaneensa jotain aikaseks.

En viitsi kivuistani nyt ihan kamalasti valittaa, mut sen verran voin varmaan sanoo että oon kipeenä. Lämpöö jonkun verran, ja päätä särkee. Jään vissiin huomenna kotiin, riippuen siitä mikä olo on aamulla. Torstaina pitäis kiikuttaa harjottelulappu henkilölle jolle se kuuluu, mutten tiiä ehdinkö/jaksanko/pystynkö. Se nyt riippuu lähinnä siitä että kuin kipee mä jaksan olla. Leipookkin pitäis, äiten kanssa sunnuntaina kirppikselle. Oon niin onnellinen et äite tulee mun kanssa; muuten ois pitäny olla yksin. Tai no, saattaa se vieläki jättää tulematta, mutta kun ihmisillä on parempaakin tekemistä kun istua mun kanssa ulkona myymässä tavaraa, niin en mä nyt voi niitä siitäkään syyttää. Ehkä vähän potuttaa, mut se on okei. Se on aina okei.

Hitto kun tekis mieli ottaa kuvia taas pitkästä aikaa. Voisin sortua jopa muokkaileen, ja voisin nyppiä mun kulmat kivoiks. Lol, vois taas alkaa sellaseks emo/ernuks, että olol. Okei joo, ei ne enää oo kovin erilaisia, massaa nykyään aika vahvasti, ulkonäkönsä perusteella. En nyt siis puhu kenenkään luonteesta, vaan kun tosi moni vaan näyttää ihan samalta.

Ps. Olen yksinäisyyden onnellinen uhri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro minulle tarina

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.